s/y Belmont Swan 51

KORKEATASOISIA TILAUSPURJEHDUKSIA

S/y Belmont on Swan 51, jolla Hjallis Harkimo yksinpurjehti maapallon ympäri. Nyt s/y Belmont tekee tilauspurjehduksia Helsingissä ja Turussa täydellä palvelulla.

Purjehdus on kaikille sopivaa yhdessä tekemistä, johon ei tarvita aiempaa kokemusta. Tarjoamme asiakkaillemme purjehdusvarusteet sekä ruuat ja juomat, joten voitte tulla purjehtimaan vaikka suoraan kokouksesta.

Ja meillä kaikki asiakkaat saavat osallistua purjehdukseen täysin toiveidensa mukaan – kokenut miehistömme keskittyy purjehdusopastukseen ja tarjoiluun.

– Purjehdus isolla Swanilla on aina ainutlaatuinen elämys, myös niille jotka eivät ole aiemmin purjehtineet.

Lisäksi purjehdus ja Suomen saaristo on jotakin sellaista mitä mielellään näyttää vaikka ulkomaisille vieraille.

Sanna Reponen, Senior Manager, Accenture
– Lähdemme purjehtimaan aina ajatuksella, että vietämme yhdessä hauskan päivän merellä, ilman sen suurempia suunnitelmia.

Meillä isännät ja asiakkaat vaihtuvat, mutta konsepti pysyy kutakuinkin samana: tutustutaan, nautitaan purjehduksesta ja syödään hyvin.

Kari Mäki, aluejohtaja, Elektroskandia Suomi Oy
– Purjehduksesta on tullut meille tapa viettää yrityksen virkistyspäivää. Meidän firman väelle purjehdus on juuri sopivaa yhdessä tekemistä.

s/y Belmontilla purjehtiessa keskeiset palikat – vene, miehistö, ruoka ja varusteet – ovat hienosti kohdallaan.

Jarmo Pulkkinen, toimitusjohtaja, Arkkitehtitoimisto Helamaa & Pulkkinen Oy

Palvelut

Päiväpurjehdukset

Purjehdus alkaa aamiaisella veneessä. Lounaan ajaksi rantaudutaan tai ankkuroidutaan sopivaan kohteeseen. Turussa lounas voidaan halutessanne nauttia myös esim. etanoistaan tunnetussa Ravintola L’Escalessa Nauvossa. Paluumatkalla nautitaan vielä pullakahvit. Tarjolla on aina myös alkoholittomia virvoitusjuomia.  Menu HelsingissäMenu Turussa

Ryhmäkoko s/y Belmontilla on max 18 henkeä. Isommille ryhmille järjestämme purjehduksia kahdella veneellä, jolloin mukaan mahtuu 30 henkeä (18+12). Tarjoamme pelastusliivit, sateenpitävät purjehdusasut sekä saappaat asiakkaidemme käyttöön.

Päiväpurjehduksen kesto on n. 10 tuntia, esim. klo 9-19. Lähtö- ja paluupaikkana Katajanokan vierasvenesatama, myös muut lähtö- ja paluupaikat sovittavissa.

Hinta 2 900 euroa + 10% alv. sisältää veneen miehistöineen ja varusteet max 18 hengelle. Kysy tarjousta teidän kokoiselle ryhmälle!

Ravintolaillallinen ja Sauna

Purjehduksen päätteeksi maistuu illallinen, sauna – tai molemmat. Varaukset hoidamme puolestanne.

Helsingissä Katajanokan Kasinon kesäinen terassi ja Nokka aivan kotisatamamme vieressä ovat asiakkaidemme suosimia ravintoloita. Purjehdus voidaan päättää myös Helsingin edustan saarten ravintoloihin, esim. Suomenlinnaan tai Särkälle.

Turussa Kävelymatkan päässä kotisatamastamme Aurajokirannan useat ravintolat tarjoavat hyvän mahdollisuuden purjehduksen jälkipuinteihin joko illallisen tai lasillisen äärellä.

Purjehdus voidaan myös kruunata saunalla ja saaristolaisillallisella esimerkiksi Äijälän Rustissa Paratiisisaarella, Herrankukkarossa Rymättylässä tai Airisto Spa:ssa Paraisilla.

Päivään Helsingin vesillä mahtuu sekä vauhdikasta purjehdusta että leppoisaa yhdessäoloa – hyvää ruokaa unohtamatta. Kohteeksi voidaan valita esim. Söderskärin majakka idässä tai Porkkalan saaristo lännessä.

Päivä Turun saaristossa tarjoaa hienoja purjehdusreittejä ja sopivia rantautumiskohteita kaikissa keleissä. Nauvon kirkonkylä Airiston etelälaidalla on suosittu kohde purjehduksillamme, Paraisten ja Rymättylän suunnalla on myös satamia moneen makuun.

VARAA PÄIVÄPURJEHDUS

Helsinkiä ei suotta sanota maailman merellisimmäksi pääkaupungiksi. Tiukankin työpäivän päätteeksi Helsingissä ehtii irti arjesta – avomerelle tai saariston suojiin.

Turun ainutlaatuinen saaristo tarjoaa monipuolista purjehdusta lyhyemmälläkin reissulla. Alkumatka Aurajoessa ja Ruissalon pitsihuviloiden ohi on taatusti rauhaisaa purjehdusta, Airiston selällä ehtii tuulten suosiessa päästä ihan kunnolla purjehduksen makuun.

VARAA ILTAPURJEHDUS

Iltapurjehdukset

Purjehduksen lomassa haukataan pientä suolaista iltapalaa iltapurjehdusmenustamme. Tarjolla on aina myös alkoholittomia virvoitusjuomia ja kahvia. Menu Helsingissä / Menu Turussa.

Ryhmäkoko s/y Belmontilla on max 18 henkeä. Isommille ryhmille järjestämme purjehduksia kahdella veneellä, jolloin mukaan mahtuu 30 henkeä (18+12). Veneiltä löytyy pelastusliivit, sateenpitävät purjehdusasut sekä saappaat asiakkaidemme käyttöön.

Iltapurjehduksen kesto on n. 5 tuntia, esim. klo 15-20. Lähtö- ja paluupaikkana Katajanokan vierasvenesatama (myös muut lähtöpaikat sovittavissa).

Hinta 2 400 euroa + 10% alv. sisältää veneen miehistöineen ja varusteet max. 18 hengelle. Kysy tarjousta teidän kokoiselle ryhmälle!

Ravintolaillallinen ja Sauna

Purjehduksen päätteeksi maistuu illallinen, sauna – tai molemmat. Varaukset hoidamme puolestanne.

Katajanokan Kasinon kesäinen terassi ja Nokka aivan kotisatamamme vieressä ovat asiakkaidemme suosimia ravintoloita. Purjehdus voidaan päättää myös Helsingin edustan saarten ravintoloihin, esim. Suomenlinnaan tai Särkälle.

Turussa kävelymatkan päässä kotisatamastamme Aurajokirannan useat ravintolat tarjoavat hyvän mahdollisuuden purjehduksen jälkipuinteihin joko illallisen tai lasillisen äärellä.

Purjehdus voidaan myös kruunata saunalla ja saaristolaisillallisella esimerkiksi Äijälän Rustissa Paratiisisaarella, Herrankukkarossa Rymättylässä tai Airisto Spa:ssa Paraisilla.

Kokouspaketit ja Matkapurjehdukset

Kokouspaketit

Lue lisää edullisista ja tehokkaista kokouspaketeistamme

  • Katajanokalla
  • Suomenlinnassa
  • Ruissalossa
Kokouspaketit

Matkapurjehdukset

Useammaksi päiväksi merelle? Tutustu matkapurjehuksiimme:

  • Helsinki – Tallinna (2pv)
  • Turku – Nötö (2pv)
  • Turku – Utö (2pv)
  • Turku – Maarianhamina (3pv)
Matkapurjehdukset

Jotain juuri teille räätälöityä? – Ota yhteyttä

Nimi*

Yritys

Sähköposti*

Puhelin*

Aihe*

Viesti

Veneemme

S/Y Belmont

Lippulaivamme s/y Belmont on Swan 51, jolla asiakaspaikkoja on 18. Yhteistyökumppaneidemme veneissä asiakaspaikkoja on 10-12, joten voimme järjestää tilaisuuksia max. 70 henkeen asti.

S/y Belmont on Swan 51, jonka on rakentanut maailman parhaiden purjeveneiden valmistajana tunnettu suomalainen veneveistämö Nautor vuonna 1985. Vene osallistui Hjallis Harkimon kipparoimana BOC Singlehanded -maailmanympäripurjehdukseen 1986-87. Harkimon purjehduksen jälkeen vene on varusteltu tilauspurjehdusten vaatimin mukavuuksin.

Tekniset tiedot:

  • Suunnittelija German Frers
  • Rakentaja Nautor
  • Asiakaspaikkoja 18
  • Makuupaikkoja 11
  • Pituus 15,62 m
  • Leveys 4,49 m
  • Syväys 2,7 m
  • Maston korkeus 22 m
  • Uppouma 20 tonnia
  • Purjepinta-ala 150 m2 + spinaakkeri 242 m2
  • Matkanopeus 7-11 solmua
  • Moottori Volvo Penta 110 hv diesel

Ääriolosuhteisiin suunnitellulla s/y Belmontilla purjehdus on sekä mukavaa että turvallista kovassakin kelissä. Miellyttävän matkanteon takaavat mm. hyvinvarustettu keittiö (jääkaappi, pakastin, mikroaaltouuni), 2 vessaa, suihku, TV ja stereot. Lisää Swan-tietoutta: www.nautorswan.com

Tutustu yhteistyöveneisiimme