s/y Belmont Logo

s/y Belmont

- korkeatasoisia tilauspurjehduksia yrityksille

Referenssit

Jokainen asiakkaamme tekee purjehduksestaan omannäköisensä tapahtuman. Tässä muutaman monivuotisen s/y Belmont-purjehtijan kokemuksia.

Kari Mäki, aluejohtaja, Elektroskandia Suomi Oy

– Lähdemme purjehtimaan aina ajatuksella, että vietämme yhdessä hauskan päivän merellä, ilman sen suurempia suunnitelmia. Meillä on yleensä mukana muutama oman talon kaveri ja loput ovat yhteistyökumppaneita. Yleensä purjehdimme Turun saaristossa. Meillä isännät ja asiakkaat vaihtuvat, mutta konsepti pysyy kutakuinkin samana: tutustutaan, nautitaan purjehduksesta ja syödään hyvin. Purjehduksen kautta porukka tulee tutuksi aivan toisella tapaa kuin ravintolaillallisella.

Yrityksemme on käyttänyt Venevuokraamo Jahdin palveluita jo 15 vuoden ajan. Joka kesä on tehty useampia reissuja. Homma toimii ja porukka viihtyy.

Elektroskandia Suomi Oy on Suomen johtavia sähkötukkuliikkeitä.

Sanna Reponen, Senior Manager, Accenture

– Meillä on töissä monia purjehduksesta kiinnostuneita ja purjehdus isolla Swanilla on aina ainutlaatuinen elämys, myös niille jotka eivät ole aiemmin purjehtineet. Lisäksi purjehdus ja Suomen saaristo on jotakin sellaista mitä mielellään näyttää vaikka ulkomaisille vieraille.

Viimeksi olimme liikkeellä s/y Belmontilla omalla porukalla. Purjehdimme Katajanokalta 10 mailin päässä olevalle Söderskärin majakalle. Söderskärissä tutustuimme majakkaan ja söimme räiskäleitä. Takaisin Katajanokalle palatessa ilta oli jo pimentynyt ja tuuli noussut, joten saimme pienen maistiaisen kovemmista olosuhteista turvallisella tavalla. Tällainen lyhyempikin purjehdus irrottaa mahtavasti arjen kuvioista.

Accenture on maailmanlaajuinen liikkeenjohdon konsultoinnin, tietotekniikan ja ulkoistamisen palveluyritys.

Jarmo Pulkkinen, toimitusjohtaja, Arkkitehtitoimisto Helamaa & Pulkkinen

– Purjehduksesta on tullut meille tapa viettää yrityksen virkistyspäivää. Meidän firman väelle purjehdus on juuri sopivaa yhdessä tekemistä. Itse olen purjehtija, mutta osalle meistä purjehdus on ollut täysin uusi asia. Kiinnostus purjehdusta kohtaan on kuitenkin kova ja monet haluavat ohjata venettä ja osallistua aktiivisesti purjehdukseen. Merellä tulee luonnollisesti nälkä, joten hyvä ruoka on keskeinen osa onnistunutta purjehduspäivää. s/y Belmontilla purjehtiessa keskeiset palikat – vene, miehistö, ruoka ja varusteet – ovat hienosti kohdallaan.

Arkkitehtitoimisto Helamaa & Pulkkinen on vuonna 1951 perustettu Helsingissä toimiva arkkitehtitoimisto.

 

assets/images/kilpailu.jpg