s/y Belmont Logo

s/y Belmont

- korkeatasoisia tilauspurjehduksia yrityksille

Töitä kansimiehille ja -naisille

Etsimme reippaita nuoria kansimiehiä/naisia charter-purjehduksille. Toimimme Helsingissä ja Turussa, asiakkaitamme ovat yritykset. Tyypilliset keikkamme ovat n. 4-10 tunnin purjehduksia, joiden aikana yleensä myös ruokaillaan veneessä. Satunnaiset siirtopurjehdukset ja yön yli keikat ovat myös mahdollisia.

Etsimämme kansimiehet/naiset osaavat purjehtimisen lisäksi keskustella asiakkaidemme kanssa sujuvasti sekä purjehduksesta että muista aiheista (tarvittaessa jollakin tasolla myös englanniksi), keittää perunoita ja kahvia sekä toimia merellä rauhallisesti ja asiakaspalveluasenne säilyttäen kelissä kuin kelissä. Jokin todistus pätevyydestä pitää löytyä, vähintään huviveneen kuljettajan kirja. Emme edellytä huippusosaamista purjehdukseen liittyen, oikea asenne on tärkeämpää.

Kansimiehille ei ole töitä säännöllisesti vaan lähinnä tilanteen mukaan. Toivomme löytävämme rinkiin muutaman hyvän tyypin, jotka voivat keskenään sopia kuka milloinkin tulee hommiin. Joustavuus aikataulujen suhteen on suureksi eduksi.

Kansimiehenä ei varsinaisesti pääse rikastumaan, mutta sen sijaan on mahdollisuus kokea purjehdusta parhaimmillaan ja nälässäkään emme miehistöämme pidä.

Mikäli kiinnostuksesi heräsi, kerro itsestäsi nopeasti osoitteeseen:

tero.vuorinen@sy-belmont.com

 

assets/images/kilpailu.jpg